Asiakaskuntamme kasvaa ympäri Suomen

Tule mukaan varhaiskasvatuksen arkeen DaisyVarhaiskasvatuksen kanssa!

Daisy_growing

Asiakastarinoitamme

Asiakastarinat kokonaisuudessaan näet klikkaamalla tekstiä

joensuulogo

Joensuun kaupungissa DaisyJärjestelmä on ollut käytössä vuodesta 2017 ja sitä käyttävät niin kunnalliset kuin yksityisetkin päiväkodit. Lapsia on kaikissa toimipisteissä yhteensä yli 3000 lasta ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia on n. 500 henkilöä.

Lue Lisää

DaisyJärjestelmän lähtölaukaus Joensuussa sai alkunsa, kun mobiilisovellus mDaisy otettiin ensin käyttöön perhepäivähoitajille. Tällä hetkellä heitä onkin käyttäjänä jo n. 90 henkilöä ja he kaikki käyttävät mDaisyä työpäivänsä aikana. Käyttäjät ovat kokeneet mDaisyn isoksi avuksi työarjessa. Esimerkiksi työvuorosuunnittelun myötä, saadaan selkeästi näkyviin perhepäivähoitajan työajan kertyminen sekä työvuoro kokonaisuudessaan. Perhepäivähoitajien jälkeen Joensuussa otettiin käyttöön DaisyJärjestelmän sähköinen päiväkotien työvuorosuunnittelu v. 2018, mihin olemme olleet erittäin tyytyväisiä.

DaisyJärjestelmän sähköinen työvuorosuunnittelu onkin muuttanut täysin entisen suunnittelukäytännön Joensuussa. Aikaisemmin käytössämme oli Excel-pohjainen työvuorosuunnittelu paperilla, mutta DaisyJärjestelmän myötä luovuimme tästä käytännöstä. Sähköisen kirjaamisen myötä DaisyJärjestelmä tekeekin nyt näkyväksi ja selkeäksi reaaliaikaisen työajan seurannan.

DaisyManagerin käyttö kokonaisuutena on myös helppoa. Daisy Managerissa esimerkiksi laskutusta ja sähköistä varhaiskasvatussuunnitelmaa (VaSu:a) on selkeä täyttää tarvittavien tietojen osalta. Varhaiskasvatussuunnitelmaan kirjoitettu teksti on myös heti luettavissa henkilöstön ja huoltajien välillä.

Parhaimmillaan DaisyJärjestelmän kautta voit yhdellä viestillä tiedottaa koko kaupungin varhaiskasvatuksen henkilökuntaa, huoltajia ja työntekijöitä. Olemmekin havainneet, että tiedottamisessa DaisyJärjestelmä on erittäin hyvä ja tehokas viestintäkanava.

DaisyJärjestelmän koulutus on Joensuussa tapahtunut Daisy asiakastuen kautta. Ensin perhepäivähoitajat on koulutettu, minkä jälkeen olemme kouluttaneet itse DaisyJärjestelmän käyttäjät pääkäyttäjän ominaisuudessa. Daisy asiakastuesta Minna Tiri on myös käynyt meitä täällä Joensuussa kouluttamassa ja selkeyttänyt järjestelmää, jos olemme kokeneet tarvitsevamme lisäkoulutusta. Perhepäivähoitajille on pidetty lisäksi erillisissä työilloissa koulutuksia. Daisy asiakastukeen olemme olleet tarpeen vaatiessa yhteydessä ja olemme saaneet sieltä aina apua.

Daisy-tägien käyttöä olemme rajoittaneet korona-poikkeusaikana lähikontaktien välttämiseksi. Varhaiskasvatuksen henkilöstö on hoitanut kirjaukset poikkeuksellisesti manuaalisesti . Mutta kun Daisy tägit taas ovat käytössä, niin niitten käyttö on sujuvaa ja helppoa niin kuin tähänkin asti. Kirjaukset toimivat moitteettomasti ja paremmin kuin edellisessä järjestelmässämme.

Erityisen hyvää on, että DaisyJärjestelmä on muuttanut täysin varhaiskasvatuksen toimintamallin. Kaikki varhaiskasvatuksessa tarvittavat tieto on yhdessä paikassa ja kaikki osaavat sitä käyttää.

Tuula Pikkarainen, Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö, Joensuun kaupunki

kaavilogo
Kaavin kunta

Kaavin kunnassa DaisyJärjestelmä on ollut käytössä jo maaliskuusta 2020. Tätä ennen kunnassa oli käytössä parikymmentä vuotta varhaiskasvatuksen suunnitteluun ja ohjaamiseen kaksi erinäistä tietojärjestelmää, osittain vieläpä yhtäaikaisesti. Nyt meillä on DaisyJärjestelmän myötä kaikki vastaavat ohjelmistot, yhden helppokäyttöisen ja monipuolisen järjestelmän kautta.

Lue Lisää

DaisyJärjestelmä on ollut yksi helpoimmin opeteltavista varhaiskasvatuksen järjestelmistä. Sisältö on helposti opiskeltavissa ja järjestelmä kokonaisuudessaan on looginen käyttää. Kaikki tarpeellinen tieto löytyy myös helposti DaisyJärjestelmästä.

Työvuorosuunnittelu on esimerkiksi DaisyJärjestelmässä helppokäyttöisempää verrattuna aikaisemmin käytössämme olleeseen järjestelmään ja samoin laskutus. Laskutuskäytäntö kokonaisuudessaan on DaisyJärjestelmässä selkeä käyttää ja asiakkaalle saadaan nopeasti sähköisesti välitettyä tarpeellinen tieto. Aikaisemmin tämäkin työ on tehty paperiversiona ja jouduttu lähettämään aineisto vielä erikseen asiakkaalle. Paperin käytön maailmasta pääsimmekin täysin DaisyJärjestelmän myötä, nyt kun kaikki tieto liikkuu meillä sähköisesti.

Huoltajat ovat ottaneet DaisyFamilyn, eDaisyn ja mDaisyn käytöt vastaan hyvin ja ennakkoluulottomasti. Muutosvastarintaakin on toki ollut, mutta vähemmän ja helppojen käyttöjen/kokemusten myötä nekin ovat vähentyneet (loppuneet). Käyttökokemukset ovat olleet heidänkin puolelta kokonaisuudessaan mutkattomia.

DaisyFamilyn ja eDaisyn kautta huoltajat osallistuvat palveluiden käyttöön. Kaikki tarvittava tieto liikkuu reaaliajassa internetin välityksellä ja mm. DaisyFamilyssä viestittely päiväkodin ja huoltajien sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisten kesken on helppoa ja nopeaa. Pääkäyttäjän ominaisuudessa vanhemmat voivat ottaa minuun myös yhteyttä, mikäli he haluavat tukea käytölle.

Daisy asiakastuesta Heini Huovinen on ollut tosi hyvä opettaja, varsinkin kun asiakkuuden alussa tuli soiteltua ja kysyttyä puhelimitse Heiniltä apua. Asiakastuki Daisyllä yleensäkin on ollut todella hyvä. Paneutuminen asiakkaan ongelmiin on ollut positiivista ja aina on avun saanut, kun on ollut tarvetta kysyä. Lisäksi järjestelmäkoulutusta on pidetty ja kirjallisista DaisyJärjestelmän käyttöohjeista on saanut myös apua tarvittaessa.

Ohjeistusta, opastusta ja neuvontaa on saanut joustavasti myös järjestelmäkoulutuksen jälkeenkin Daisyn asiakastuesta. Samoin avointa palautetta ja mahdollisia kehitysideoita järjestelmää kohtaan on otettu mielellään vastaan DaisyVarhaiskasvatuksen puolelta. Asiakkaan näkökulmasta tämä on ollut todella tärkeää ja positiivista.

DaisyJärjestelmä on varhaiskasvatuksen käytössä olleista ohjelmista monipuolisin ja helpoin käyttöön otettava järjestelmä.

Mervi Virtanen, Päivähoidonohjaaja, Kaavin kunta

karsamakilogo
Kärsämäen kunta

Kärsämäen kunnassa DaisyJärjestelmä on ollut käytössä jo vuoden 2015 alusta. DaisyJärjestelmä tuli tuolloin kunnan varhaiskasvatuksen käyttöön kilpailutuksen kautta. Vieruspaikkakunta Pyhännällä olikin jo aikaisemmin DaisyJärjestelmä ollut käytössä ja Kärsämäkiset kävivät Pyhännällä tutustumassa DaisyJärjestelmään sekä sen käyttöön. Myös käytön kokemuksista kyseltiin. Annetut vastaukset olivat hyviä ja kokemukset positiivisia, DaisyJärjestelmä oli arjen työssä hyväksi havaittu.

Lue Lisää

Kärsämäen kunnassa on DaisyJärjestelmän pääkäyttäjiä kaksi, varhaiskasvatuspäällikkö ja varhaiskasvatuksen ohjaaja. Henkilökuntaa on n. 26 työntekijää ja lapsia on reilu 100 lasta.

DaisyJärjestelmässä parasta on se, että kaikki palvelut ja hakemukset ovat sähköisiä. Uudet huoltajatkin kysyvät, että voiko oikeasti kaikki hakemukset tehdä sähköisenä ja hoitoajat varata -ja näinhän DaisyJärjestelmässä todellakin voi. Papereiden työstämistä ei enää ole ja aikaa jää enemmän lapsille.

DaisyJärjestelmä helpottaa paljon varhaiskasvatuksen työarkea. DaisyJärjestelmän työvuorosuunnittelu on hyvä, sekä selkeä käyttää.

DaisyJärjestelmän mDaisyn käytöstä voisi mainita esimerkkinä turvallisuuden: Kun päiväkodissa pidetään pelastus- ja poistumisharjoitus, tieto kulkee koko ajan älykännykällä matkassa. Älykännykästä voi nähdä paikalla olevien lasten nimet ja kuvat, sekä verrata samalla, ketkä ovat fyysisesti paikalla -turvallisuus on mDaisynkin kautta näin ollen läsnä.

DaisyJärjestelmän käyttö on ollut helppoa ja mutkatonta. Riikan sanoin. ”Paluuta takaisin ei enää ole”.

Riikka Sarjanoja, Varhaiskasvatuspäällikkö, Kärsämäen kunta

mantyharjulogo

Mäntyharjun kunnassa DaisyJärjestelmä on ollut käytössä jo vuodesta 2016 alkaen. Aikaisemmin kunnan käytössä oli DaisyJärjestelmän kilpailijan varhaiskasvatuksen hallinnollinen ohjelma. Myös ”vanhan kansan päiväkirjat ja jäljentävä kalkkeri”, sekä kuntaliiton kaavakkeet olivat päivittäisessä käytössä. Näistä kaikista luovuttiin kokonaan DaisyJärjestelmän myötä ja kaikki varhaiskasvatuksessa tarvittava tietokanta liikkuukin nyt kunnassa täysin paperittomasti.

Lue Lisää

Mäntyharjun kuntaan tuli aikanaan uusi päiväkoti, päiväkotiyksiköitä yhdisteltiin ja tuolloin myös vuorohoito keskittyi näitten yhdistymisten myötä enemmän yhteen yksikköön. Vuorohoidon järjestelyssähän DaisyJärjestelmä on aivan ehdoton ja ylivoimainen-kaikki tieto on nyt yksissä kansissa ja tiedon hallinnointi on selkeää. DaisynJärjestelmän kautta hallinta on myös muutoksiin joustava ja niitten tekeminen on helppoa.

Pääkäyttäjänä minulla on DaisyJärjestelmän käyttö ollut helppoa Daisy Varhaiskasvatuksen järjestämän koulutuksen kautta. DaisyJärjestelmän DaisyFamilyssä, eDaisyssä ja mDaisyssä huoltajat osaavat myös käyttää niitä ja tarpeen vaatiessa pääkäyttäjän tuki sekä neuvonta on heille lähellä.

DaisyJärjestelmässä on myös mm. päivittäinen ja helposti havainnoitava suhdelukulaskuri, mistä näkee lapsen ja hoitajan välisen tarvesuhteen, sekä sen että oikean ikäisille lapsille on riittävä hoitajamitoitus. Varhaiskasvatuksen yksikön aukioloajat on myös helpot laittaa järjestelmään, eikä niitä tarvitse erikseen pyytää asiakastuen kautta.

Olen pitkään käyttänyt DaisyJärjestelmän työvuorosuunnittelua pääkäyttäjän ominaisuudessa ja olen pitänyt ohjelman käyttämisestä. Työvuoroissa meillä on Mäntyharjun kunnassa käytössä kahden ryhmänmoduulit, jolloin henkilöstön mitoituksessa voimme kustannustehokkaasti hyödyntää henkilöstöä. Esimerkiksi Klo 6.30 aamuissa ja DaisyJärjestelmän työvuorosuunnittelun kautta on helppo pilkkoa oikeat työvuorot oikeaan ajanjaksoon. Palkkaraportointi on ollut myös DaisyJärjestelmässä äärettömän hyvä ja selkeä käyttää.

Minna Tiri on ollut hyvä yhteistyökumppani Daisyllä jo pitempään. Firmalle on tullut kasvot, kun tuntee Pekan, Antin ja Minnan. Helposti lähestyttävää ja ihmisläheistä työtä ja palvelua Daisyn myötä.

Minna Mokkila-Halinen, Varhaiskasvatuksen johtaja, Mäntyharjun kunta